Piharakentamista Jyväskylän alueella

Tarjoamme piharakentamisen palveluita Keski-Suomen alueella niin kotitalouksille, taloyhtiöille ja julkiselle sektorille. Piharakentaminen voidaan toteuttaa joko osana suurempaa urakkaa, kuten salaojituksen ja sadevesijärjestelmän asennuksen yhteydessä, tai omana projektinaan.

Toteutamme suunnitelmien mukaisesti nurmialueet, istutukset, kiveykset ja käytävät, jotta valmis piha vastaa kaikkia käyttötarpeita. Huolella suunniteltu ja toteutettu piha lisää talon arvoa, on säänkestävä ja helposti ylläpidettävä, mikä tuo käytännöllisyyttä ja arjen helpotusta. Myös kauniilla ja toimivalla pihalla on merkitystä, sillä se tuo iloa ja viihtyvyyttä asumiseen.

Saat meiltä myös asfalttipohjat!

Aloitetaan pihan suunnittelu

piharakentaminen jyväskylä

Taloyhtiön piharemontti

Urakoitsijalle yleisimpiä piharakentamisprojekteja ovat uudisrakentamisen yhteydessä toteutettavat piharakentaminen ja viherrakentaminen, joissa pihan suunnittelu ja toteutus aloitetaan tyhjästä. Uudisrakentamisessa kannattaa suunnitella piharakentaminen pitkällä tähtäimellä, sillä tehdyt päätökset vaikuttavat merkittävästi pihan ylläpidon helppouteen tai vaikeuteen.

Piharakentaminen kannattaa ulkoistaa ammattilaiselle, koska täytyy muistaa että taloyhtiöllä vastuu alueiden käyttöturvallisuudessa. Ammattilaisen tekemät elementit ja piharakentamiset ovat aina takuun alaisia, jolloin mahdollisten ongelmien korjaukset ovat helpompia ja nopeampia. Leikkipaikkojen rakentamisessa täytyy huomioida myös yleiset turvallisuusmääräykset, joten tällaiset projektit kannattaa jättää aina ammattilaisen huoleksi.

Taloyhtiön vastuulla on varmistaa tarvittavat rakennusluvat ja huolehtia, että piharakentaminen toteutetaan yhtiön määräysten mukaisesti. Taloyhtiön hallitus voi tarvittaessa kääntyä isännöitsijän puoleen, joka varmistaa esimerkiksi terassien, katosten ja lasitusten täyttävän kaikki vaatimukset. Piharakentamisen ammattilaisemme ovat valmiina auttamaan kaikenlaisissa piharakentamiseen liittyvissä projekteissa.

oman pihan rakentaminen jyväskylä

Oman pihan rakentaminen

Kun suunnittelet oman pihan rakentamista, on tärkeää harkita käyttötarkoitusta pitkällä tähtäimellä. Mieti millaisia tarpeita sinulla on nyt ja tulevaisuudessa, ja miten piha voi vastata niihin siinäkin tapauksessa jos elämäntilanne muuttuu.

Pihan rakentaminen kannattaa tehdä huolella suunnitellen, sillä hyvin suunniteltu piha lisää käytännöllisyyttä ja nostaa kiinteistön arvoa.

Viher- ja piharakentaminen kuuluu yksityisillä asiakkailla korjausrakentamisen työn osalta kotitalousvähennyksen piiriin.

Pyydä tarjous